Urakassa rakennettiin Pasilan alueen länsireunaan uusi 1 200 metriä pitkä raide. Työ sisälsi uuden raiteen alus- ja päällysrakenteen, sähköratatyöt, kolmen uuden vaihteen asentamisen sekä kahden vanhan vaihteen poiston. Uuden raiteen rakentamisen ajaksi asennettiin väliaikainen vaihde, joka purettiin uuden raiteen käyttöönoton jälkeen.

Uuden raiteen käyttöönoton jälkeen tehtiin Pasilan aseman molemmissa päissä geometriamuutoksia, sähköratatöitä ja raideliitoksia seitsemälle eri raiteelle, joiden yhteispituus oli yli 1 500 metriä.

Suomen toiseksi vilkkaimman rautatieaseman, Pasilan kautta kulkee arkisin yli tuhat junaa. Ruuhkahuippuna kello 8–9 junia asemalle tulee ja lähtee yli 70. Alueen rataverkon toimivuus vaikuttaa merkittävästi siihen, miten junaliikenne sujuu koko maassa. Raidehanke toteutettiin osana Keski-Pasilaan nousevaa Tripla-keskuksen työmaata.  Läntinen lisäraide oli viimeinen Pasilaan mahtuva raide ja laituri. Sen jälkeen kaikki maanpäällinen tila on käytetty.

Lisäraiteen myötä kaukoliikenteeseen sekä Riihimäelle ja Lahteen suuntautuvaan lähiliikenteeseen saatiin kaksi raidetta kumpaankin kulkusuuntaan. Tämä sujuvoitti liikennettä ja mahdollisti junavuorojen lisäämisen. Liikennöinti Pasilassa vaikuttaa koko Suomen junaliikenteeseen. Tavaraliikenteenkin häiriöt vähenevät, kun matkustajajunien täsmällisyys paranee. Lisäksi raideliikenne on ympäristöystävällinen ja tehokas joukkoliikennemuoto.

Kreaten urakan arvo oli noin 4,4 miljoonaa euroa. Tilaajana oli Väylävirasto ja rakentamisen toteutusaika oli 2/2019–2/2021.

Pasila verkkosivu pieni

Tila

Valmis

Kategoria

Osoite

Pasilan rautatieasema

Valmistuminen

02/2021

Projektinjohtaja

Juha Salminen

Artikkelit

Kreate Sverigelle merkittävä tunnelin sisustusurakka – yhtiön asema vaativien kallio- ja betonirakenteiden toteuttajana Ruotsissa vahvistuu

Kreate Sverige AB on allekirjoittanut norjalaisen AF Anläggning AB:n kanssa reilun 6 miljoonan euron arvoisen sopimuksen, johon kuuluu Tukholman ohitustien Lovön urakan kahden ramppitunnelin sisäverhousrakenteiden toteuttaminen. Lisäksi sopimukseen sisältyy noin…

Sami Kari projektinjohtajaksi

Vaativien suurhankkeiden konkari, rakennustekniikan diplomi-insinööri Sami Kari aloittaa 24.4.2024 projektinjohtajana keltamustassa joukkueessamme.Alan erityisosaajalla on vahva kokemus niin projektinjohtamisesta, hankinnoista ja kustannustenhallinnasta kuin tahtituotannostakin yhteensä lähes 700 miljoonan euron työmailta. – …

Satamalaitoksen alue muuttuu vähäpäästöisesti Helsingin uudeksi asuinalueeksi – Kreate rakentaa hiilineutraalisti maalla ja meressä  

Kreate toteuttaa Nihdin urakassa maa- ja vesirakentamisen töitä osana Helsingin uuden asuinalueen rakentamista. Hanke etenee infrarakentamisen ympäristörasituksia keventäen: urakassa hyödynnetään sekä vähähiilistä betonia että työmaalla syntyvää purkubetonia, käytetään uusiutuvaa energiaa…